Anteeksiannon voima

Usein puhutaan anteeksiannon vapauttavasta voimasta. Viime päivinä olen saanut todistaa itse millaisia muutoksia voi tapahtua, kun yksi ihminen antaa anteeksi. Hyvä ystäväni antoi kymmenien vuosien jälkeen anteeksi lapsuuden hylkäämistilanteen. Anteeksianto oli mahdollista, koska

1) Hän kykeni näkemään aikuisen silloisen perspektiivin ja elämäntilanteen, sekä asettamaan tapahtuneen niihin raameihin.
2) Hän ymmärsi, että aikuinen rakasti häntä niillä resursseilla, jotka hänellä silloin oli.
3) Hän ymmärsi, että aikuinen ei nykyisillä voimavaroillaan koskaan tekisi vastaavaa.
4) Hän tajusi, että mikään tapahtuneesta ei ollut koskaan ollut hänen syytään. 

Anteeksiannon vaikutus oli suurempi kuin anteeksianto yhdelle ihmiselle. Yhtäkkiä ystäväni koko lähipiiri voi paremmin, hän itse mukaan lukien. Lapsuuden tapahtumista täysin irrallaan oleva erimielisyyksiin päättynyt ystävyyssuhdekin uudistui yllättäen. Ystävyyssuhteessa vallinneet erimielisyydet ja kauna haudattiin. 

Mietin kenelle minä voisin antaa anteeksi tänään? Kenen perspektiivin ja elämäntilanteen voisin nähdä ja oivaltaa paremmin? Jos yksi anteeksianto vaikuttaa kokonaiseen joukkoon ihmisiä, voisin ainakin tarkistaa.  

Muutama vuosi sitten oppimani Ho’oponopono anteeksiantoharjoitus on yksi toimiva tapa. Riittää, että ajattelee henkilöä ja/tai tiettyä tapahtumaa tuon henkilön kanssa, jolle haluaa antaa anteeksi ja toistaa lauseet: 

Olen pahoillani.
Anna minulle anteeksi. 
Kiitos. 
Minä rakastan sinua. 

Lauseita voi toistaa, kunnes energia anteeksiannettavan ja itsen välillä tuntuu vapautuvan ja muuttuvan. 

Joskus on hyvä palata alkuun, muistaa vanhat asiat, saada uusi näkökulma, antaa anteeksi, jättää taa ja avautua itse uuteen suuntaan. Uudenlaiset ajatukset ja tunteet tuottavat uudenlaista nykyhetkeä. Muistin lopulta muutaman ihmisen, joille halusin antaa anteeksi, päästää irti. Hengitys tuntui vapaammalta ja mieli kevyemmältä. Anteeksianto vapauttaa vanhasta.

Palaa aloitussivulle tästä.
                                                                                                                                  
                                             marja_livelife_fin_2795_-_versio_5.jpg