Kahden uran välisestä suosta kantavalle maalle

          
Asiat voivat edetä yllättävällä tavalla, kun onnistuu löytämään omaa työminää rajoittavan sisäisen esteen. Rajoittava tietoisuus voi löytyä nopeasti ja korjaava vaikutus voi siirtyä ajattelun tasolle arkeen saman tien: 

goalie_3214464.jpg

Olin kuunnellut valmennettavani Jonin työhön liittyvää problematiikkaa. Puheessa toistui usein animaatio, viite siitä, että syvempi ongelma oli jossain muualla, kuin aiheissa, joita hän kuvasi ongelmiksi: keskittyäkö tähän vai tuohon. Kaikessa tuntui olevan hyvät ja huonot puolensa. Missään ei oikein syntynyt huipputulosta, eikä missään ollut oikein hyvä olla. 

Teimme muutamia harjoituksia noin puolen tunnin ajan. Tartuin sanoihin, jotka jollain lailla särähtivät havainnointikentässä. Jotkut tekemistämme tietoisuusharjoituksista ilmenivät valmennettavan kehossa erilaisina tuntemuksina, toiset olivat lähes huomaamattomia sekä ajatus- että fyysisellä tasolla. Osa harjoituksista nosti pintaan jotain oivalluksia. Kävi ilmi, että suurin kipukohta olikin tapaturman vuoksi katkenneessa urheilijan urassa. Surutyö unelma-ammatin vastentahtoisesta lopettamisesta oli jäänyt kesken.

Muutos siirtyy arkeen huomaamatta

Kuuntelin Jonia kuukausi keskustelumme jälkeen. Työhön liittyvissä keskusteluissa ilmeni normaaleja liiketoiminnan haasteisiin liittyviä ajatuksia, mutta samanlaista levottomuutta ja kipuilua en enää kuullut. Keskustelimme uudelleen kaksi kuukautta tapahtuman jälkeen Jonin mietteistä ja tuntemuksista. Joni itse kommentoi tilannettaan seuraavasti: ”Minulla on nyt jonkinlainen rauha tässä. Luotan siihen, että asiat ratkeavat omalla painollaan sopivaan suuntaan ja kaikki sujuu aikanaan parhain päin. Minulla on uudenlainen luottamus olemisessani ja tekemisessäni.” 

Epämukava olo ei ollut enää Jonin työminää hallitseva piirre. Tilalla oli tätä hetkeä elävä oman alansa ammattilainen, joka luottaa tulevaisuuteen. Levollisuus oli lisääntynyt huomattavasti vaikka työtilanne sinällään ei ollut dramaattisesti toisenlainen kuin paria kuukautta aiemmin. 

Tietoisuuden muuttumisen luomaa uutta todellisuutta on toisinaan vaikea edes havaita, ellei siihen palata erikseen jälkikäteen. Jonikaan ei ollut muutoksia aktiivisesti miettinyt, mutta pystyi selkeästi tunnistamaan ne, kun palasimme aiheeseen.  
        marja_livelife_fin_2795_-_versio_5.jpg        
        Palaa takaisin pääsivulle tästä linkistä.